torstai 4. huhtikuuta 2013

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

chasing rubies, chasing gold

Hola chicos! Loma oli taas aaaivan liian lyhyt! Kellojen siirron takia ja joka yö kolmesta puol viiteen valvomisen takia oli jotain niin tuskaa raahautua tiistaina takasin koulunpenkille klo.7.30♥. Kärsimys. Oltiin loppu loma tuttavaperheen luona Kurussa. Ajettiin moottorikelkalla jäällä, katottiin kauhuleffa, nukuttiin kahteentoista, ihailtiin ihanaa auringonpaistetta ja naurettiin puol viideltä yöllä mahat kippurassa niin että herätettiin koko talo. Sain myös The Hostin luettua loppuun lomalla (vaikka olis pitäny lukee äikän kirjaa..), ja en voi muuta sanoo kun i-ha-naa! I love the movie and I LOVE the book. Elokuva ehkä olis ollu vähän sekava jos en olis lukenu ensin kirjaa, mutta silti suosittelen oikeesti kaikki kattomaan sen! Oon myös ihan rakastunu elokuvan musiikkiin ja tää kappale on jotain niin ihanaa. Just sellasta musiikkia mitä mä rakastan!


Kaikkia kavereita varmaan rupee pikkuhiljaa ärsyttään kun puhun vaan koko ajan Hostista, mut en voi mitään oon ihan hulluna siihen! Thank you Stephenie Meyer! 


Oon jo vähän aikaa miettiny että maalaisin mun työpöydän yläpuolelle pari tekstiä. Nyt tossa seinällä lukee vaan "May the odds be ever in your favor." Fiksuimmat tajus että toi on Nälkäpelistä;). Mutta siis se näyttää aika yksinäiseltä tossa, niin aattelin siihen kaveriks maalata ainakin nää tekstit:

“It's not the face, but the expressions on it. It's not the voice, but what you say. It's not how you look in that body, but the thing you do with it."
ja
“Perhaps without the lows, the highs could not be reached."

Ja kappas vaan noi molemmat pätkät on hostista :Dd (kuten huomaatte oon lievästi sanottuna hulluna siihen). Noi tekstit sopis vaan niin täydellisesti tohon seinälle! Tänään sitten heti kun pääsin kotiin käskin ihan innoissani iskää ettimään mulle valkosen maalipurkin. En kuitenkaan löytäny mun sapluunoita mistään :(. Niille on varmaan oikeesti kasvanu jalat ja ne on kävelly johonkin, koska en tosiaankaan tiiä missä ne on! Eli en saanu tänään vielä toteutettuu mun ideaa, mutta toivottavasti lähipäivinä? Postailen tänne sitten vähän kuvia mun uudesta seinästä ;)


Tänään yllätin kaikki ja suoristin mun tukan!:o En muistanukaan miten kivalta suora tukka näyttää:) Tykkään kuitenkin kiharoista ja ne on paljon helppo hoitosemmat kun nää suorat. Toivottavasti nää kihartuu vielä hyvin takas, koska en tiiä mitä teen jos ei :Dd. Toivotaan parasta...


Mitäs mieltä ootte kihara vai suora?

♥~Reetta

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkäänköhän.

Ingman Creamy & Romanoffin mansikat. Sitruunaliköörikermajäätelön, mansikkahillon ja mansikoiden kera on hyvä kertoo viikonlopusta joka oli onnistunu huonosti että hyvin että hyvinhuonosti♥

Perjantaina- ei mitään -
Lauantaina, no sen kuulette tästä:

Ja muuta en siitä kerrokkaan, hähää:)

Maanantaina, lomalomalomaloma♥ja vikan pääsiäislomapäivän vietin systerin kanssa tulitikkutehtaalla Tampereella kuvaillen. Oli huisinhauskaa ja ihan älyttömän upee mesta:) Ja kuvia tuli ihan liiiikaaa!  Klikkailkaas suuremmaks, näitä on niin paljo et pakko pitää pienimpänä.
































ylivaloisaaa! Halataan ku tavataan~susa

maanantai 1. huhtikuuta 2013

You're beautiful, just the way you are.

Nyt mä tän teen, mulla kiehuu jotenki vähän yli jo.
Tässä tulee sit rankkaa tekstiä Susan suusta, nää kaikki asiat vaan pulpahtaa päästä mieleen, ja mä en ala korjailemaan asioita enkä muuttamaan mun _omia mielipiteitäni_.

Jos joku niin kiusaaminen alkaa ottaa päähän, olkoot se vaikka läpällä heitettyä pientä juttua. Sekin voi paisuu niin isoks. Ihan vaan pienetkin sanat voi oikeesti pistää ihmisen palasiks. Ihan vaan kenen sanat, ja ihan vaan kuinka läpällä heitetyt onkin.
Toisten syrjiminen. Miksi? Ja sana mitä mä eniten vihaan kuulla ihmisten suusta jotka sitä oikeesti naisille likasen naurun kera heittää ; Huora. Kuinka vastenmielistä. Se on niin alentava sana, niin ruma sana että mä välillä mietin miks koko sanaa ollaan edes ikinä keksitty. Se kuulostaa niin rumalle. Varsinkin oikeella mielialalla höystettynä se kuulostaa sille, kun joku sylkis sun päälles niin likasen ja mustan kuvan itsestäs, että se ei noin vaan hinkkaamalla lähekkään pois. Mikään ei oikeuta haukkumaan ketään huoraks. Yleensäkin. Miks ihmiset puhuu toisistaan seläntakana? Mä tiedän monta niin kaunista/komeeta tyttöä/poikaa, niitä haukutaan ja syrjitään. Miks? Onko se kiusaajien tapa näyttää olevansa heikko? Olkoot, mutta ei se kiusaajasta kyllä arvostetumpaa tee. Eikä sen elämä siitä ruusuilla tanssimiseks muutu.

"Kiusaaminen on verbaalista, eleellistä tai fyysistä aggressiivista käyttäytymistä."

Mäpä kerron miltä se tuntuu, kun sua kiusataan tai syrjitään. Se repii sua sisältä. Se repii nivel kerrallaan, elin kerrallaan, pahimmassa tapauksessa viimeseen henkäykseen asti. Se saa sut niin voimattomaks. Sä et haluais olla yksin, mutta siinä sä oot. Ilman yhtäkään asiaa/ihmistä jolle kertoa surut ja ilot. Pakkaat kaiken sisälles. Alat vähitellen vaan paisua kaiken sen roskan määrästä, mikä sun sisälles kertyy. Sä voit netissä keskustella kenelle vaan aikuiselle, tai nuoremmalle. Se ei vaan auta niin. Sä haluat että joku ottais sua kädestä kiinni, kuuntelee kun kerrot jotain sulle isoa ja surullista asiaa, joku olis vieressä ja sanois; kyl se siitä, mä oon täälä sun kanssas. Siltä se tuntuu, ja paljon muulta.
Joskus ihminen ei vaan uskalla edes kertoo sitä surettavasta asiasta, se pelkää että siitä saadaan heikko kuva. Se pistää sen maahan. Alkaa pikkuhiljaa painaan niin pohjalle, että mikään ei saa sitä enää ylös. Pikku asiakin voi piristää; kun joku kattoo silmiin, ja oikeesti tarkottaen sitä että haluaa tietää kysyy; Miten sulla menee? Onko sulla kaikki okei? Uskomatonta mutta totta. Pienikin asia voi muuttaa pohjalle heitetyn narun köydeks, jota voi kavuta ylös: hitaasti mutta varmasti. Joskus kuitenkin kun sen tarpeeks hyvin peittää, läheisetkin ihmettelee. Naru katkee. Jäät sinne pohjalle. Ylöspäin et pääse. Vedät sielä viimesen hengenvetos. Se oli siinä.
Ja auta armias niitä jotka haukkuu jotain läskiks tai ihan millä vaan ulkonäköön liittyvällä asialla?! Olkoot sulla vaikka kuinka komee nenä tahansa niin ei se susta yhtään parempaa tee. Ja sit vielä ihmetellään miks jotkut viiltelee ja on anorexiaa ja huhuhuhh... 
Rakkaus on yks ihmisten voimakkaimmista tunteista. Sitä voi kohdistua myös miehestä-mieheen/naisesta-naiseen. Ja muuten, sitä on tutkittu. Seksologit uskovatkin ihmisten olevan luonnostaan biseksuaaleja, ihan niinkun eläimetkin. Antakaa muiden rakastaa ketä haluaa. Ei se teiän maailmaa kaada, jos naapurin Jarno rakastaa Joensuun Ernoa. Mun mielestä etenkin media on tehnyt biseksuaalisuudesta liian suuren jutun. Me nuoret saadaan siitä vielä isompi käsitys outona asiana, joka saa meidät suhtautumaan siihen... noh... niin miten suurinosa nyt suhtautuu.

Antakaa ihmisten olla sellasia kun ne on. Me ollaan kaikki omalla tavalla kauniita. Kukaan ei oo päättänyt haluavansa tähän maailmaan, joten yritetään ees kohdella toisiamme samanarvosina. Me ollaan itse tehty tästä maailmasta ruma, ja sitä kautta saatu vääriä käsityksiä kaikesta. Me ollaan tehty tästä ruma, joten vaan me voidaan myös korjata se asia. Rakastakaa, olkaa tukena, pitäkää huolta myös itestänne. Kysykää tuntemattomiltakin ihmisiltä että miten niillä menee. Auttakaa toisianne, pienissäkin asioissa. Ihan vaan toiselle ihmiselle oven avauskin tai pirtee Hyvän päivän-toivotus voi pelastaa jonkun päivän. 
Mulla olis vaikka mitä sanottavaa vielä mielessä. Tää on sellanen aihe mistä juttua riittää, toivottavasti siihen saadaan joskus muutos.

Haastan teiät  kaikki jotka tän lukee; Kysykää ihan keltä tahansa ihmiseltä haluattekaan että miten se voi, tarkottaen sitä. Tehkää pieniä hyviä tekoja, sillon niitä tehdään sullekkin. Rakentakaa tätä kautta kaikille turvallinen ja onnellinen elämä:-)

Hyvää pääsiäistä♥olet kaunis
~susa

perjantai 29. maaliskuuta 2013

It is no longer your world

Viime viikosta sen verran et saatiin heti viikon alussa tietää meijän ranskan valtakunnallisten numerot. Pelkäsin niiiiiin paljon et tulee joku 7 mutta onneks sain just ja just kiitettävän: 9-. Ja oon kyllä tosi tyytyväinen vaikka ei kyllä mitenkään kehuttavasti menny! (On se siihen nähden hyvin että yli puolet meijän ranskanryhmästä sai viitosen :Ddd) Meillä on nyt tulossa opetushallituksen valtakunnallinen 15.-16.4 niin jos siihen kammotukseen sitten lukis vähän paremmin (siinä on muuten sellanenkin ihanuus kun suullinen osuus♥ ah..). 

Mut nyt: ihanaa lomalomalomalomaloma! Mä en kuitenkaan siitä nauti, koska taas on ihan hirveesti koulujuttuja mitä en viittis jättää viime tippaan, kiva... Tänään kuitenkin siirrän koulukirjat syrjään, koska kohta ois tarkotus lähtee kohti Tamperetta ja Plevnaa. Siellä nimittäin pyörii ensi-illassa The Host!!! Lähen siis kaverin ja siskon kanssa vähän elokuviin tänä iltana. Meillä on viä paikat ihan keskeltä ykkös salia ;) Oon niiiiin excited! Heti sillon kun ensimmäisen kerran näin tän elokuvan trailerin olin ihan myyty ja sitten vielä kun sain selville että tää elokuva siis perustuu Stephenie Meyerin kirjaan, mun oli pakko saada se kirja heti käteeni! No, pariviikkoa sitten olin Ideaparkissa, enkä edes shoppailemassa vaan nopeesti vaan käymässä kun joku rasva tms. oli yllättäen päässy loppuun. Kävelin sitten kirjakaupan ohi ja mun silmiin sitten osu kirja nimeltä Vieras (jo tiiän, suomennos kuulostaa niin tyhmältä!) ja olin vaan et ei voi olla totta ja melkein juoksin sinne kauppaan ja nappasin sen kirjan siitä hyllystä ja suoraan kassalle! Onneks siinä vaiheessa sitten viä tajusin et hei mullahan oli tänne joululahjaks saatu lahjakortti niin sain kirjan sitten ostettuu sillä;). 


En sitten vapaa-ajalla melkein muuta ookkaa tehny kun lukenu tota ja siis en pysty muuta sanoon kun että toi kirja on aivan uskomaton!!!!!! Oikeesti kaikki lukekaa tää tai mää tuun ja pakotan teijät lukeen sen:) Harmittaa vaan vähän nyt kun ostin ton pokkarina, niin ei oo kauheen kivaa lukee 800 sivuu maailman pienimmästäpienintä tekstiä. Mut en valita, koska toi kirja on niiiiiiin hyvä! Oikeesti nyt voin todellakin sanoa et sanat ei riitä kuvaileen tätä kirjaa!

Ja kaikki te jotka ette oo koskaan kuullukkaan tästä elokuvasta/kirjasta tästä pääsette traileriin!:) 

Enää 30min lähtöön ja oon höntsyillä ja ilman meikkiä hiuksista puhumattakaan! O-ou nyt tuli kiire. Hyviä loman jatkoja tasapuolisesti kaikille!

♥~Reetta

Ps. Nyt on muuten meijän Nykin reissu varmistunu. Lennot ja hotellit varattu! En malta oottaaa....!!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Toive/meikkipostaus number.1

Nyt siiivoillaaan! Ja jee lomalomaloma ja suunnitelmatsuunnitelmatsuunnitelmat jotka tulee onnistuun tälläkertaa!

Niin ja unohdin eilen postata mutta tässä tää toivepostaus number 1.!


Ja ei mulla normaalisti mee kun ehkä 5min ton tekemisee:D... Jotenki vähän venähti ja kädetki vapisi!

Ja jee mun yskäkin on melkeen jo kadonnu! Eilen oli se lauluesitys ja se meni kyllä mun mielestä ihan ok, vaikka harjotuksissa paaaljon paremmin kyl vedettiinki se:) Hyvä me tytöt!

Pysykää terveinä ja yyper hyvää lomaa kaikille!
♥~susa

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

miten jääkaapin saa raskaaksi

 Viikonloppujaa!!
Perjantaina oltiin spinning-tunnilla Ideaparkissa, sitä soijan määrää! Oli muuten oikeesti aika rankkaa, mutta hauskaa oli senkin eestä:)

Eilen mentiin Reetan kans tallille, mentiin eka käymään maastossa Reetta Venlalla ja mä Pläsillä, sit tultiin takas tallille ja mentiin joku puolisentuntia pellolla. Oli hauskaa ja ponit kyllä nautti laukkailemisesta maastossa. Tein sit pikkusen videonki meiän Lauantaista, Enjoy!
En tiä miks tosta videosta tuli tollanen outo:o

Mulla iski kamala nuha ja kurkkukipu nyt perjantaina, varmaan vilustuin kotimatkalla :s Koittakaa pysyy terveenä koska tää ei oo kyllä yhtään hauskaa:( Ja saa nähä meneekö ensviikonlopunki suunnitelmat mönkään bcz of vilustuminen!

Tänään sit varmaan keksitään jotain kivaa siskon kans, tai sit ei :D
ciao!~susa

ilonen tai vähemmänilonen lenkkeilijä sunnuntai aamulla!